Kirjassaan Strength in Numbers luvussa neljä Sherman K. Stein ohittaa älykkyysosamäärän aivan pöhkönä ideana. Hän perustelee
-J.P. Guilford osoitti, että on yli 50 tapaa olla älykäs.
-Älykkyystesti voi mitata vain kykyä pärjätä älykkyystestissä
-Vanhempien painostus koulussa pärjäämiseen ennustaa paremmin kuin IQ. (viittaa Daniel Golemanin artikkeliin "seventy five years later, study is still tracking geniuses" NYT
-Tahdonvoimalla ja motivaatiolla on suuri merkitys
-Craniometry oli huuhaata
-Stephen J. Gouldin Mismeasure of Man on paras teos aiheesta
-100 000 vuotta on aivan liian lyhyt aika, että aivoissa voisi tapahtua geneettistä muutosta ja yksilöiden välillä enemmän variaatiota kuin rotujen välillä, joten rotujen älykkyysosamäärästä on turha puhua.
Yksikään näistä argumenteista ei vakuuta minua siitä, että IQ on tarpeeton ja käyttökelvoton mittari, jota ilman maailma olisi yhtä hyvä paikka, vaikka sitä Sherman K. Stein väittääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti