Kivoja TED-talkkeja

Brian Greene: String theory

Alain de Botton: A kinder, gentler philosophy of success

Elizabeth Murchinson: Fighting a contagious cancer

Dan Ariely on choosing

Mietelmiä kiinalaisesta huoneesta

Luin artikkelin Kiinalaisesta huoneesta. Se liittyy opintoihini ja on valitettavasti salasanan takana (koska luen salatiedettä).

Kiinalaisen huoneen ongelman pykäsi John Searle. Huoneessa on mies, joka noudattaa sääntöjä, jos tämä niin tämä, ei ymmärrä kiinaa, mutta säännöt ja sanakirja tekevät sen, että huoneen ulkopuolelta kiinankielisiä lappuja postiluukusta työntävä pystyy keskustelemaan huoneen kanssa. Huone on epäoleellinen. Se voisi yhtä hyvin olla vain mies, joka on opetellut säännöt, ja osaa vastata jos sille kiinaksi sanoo, mutta ei ymmärrä mitään. Vastaukset tulee kiinaksi, mutta mitään ulkomaailmaan liittyviä ohjeita miehelle ei voi antaa, eikä mies kykene vastaamaan kysymyksiin jossa vaadittaisiin ymmärtämistä ja havaintotiedon yhdistämistä, eli jos kysyy kiinaksi, että montaako sormea pidän ylhäällä juuri nyt, niin kiinalainen huone ei pysty vastaamaan.

Mitä ymmärtäminen sitten vaatii. Voidaan ajatella, että ihminen joka vain muistaa ulkoa vastaukset yhteenlaskuihin, ei osaa laskea. Mistä sitten tietää, että joku osaa laskea? Muistava antaa samat vastaukset jos vain oletetaan, että muistista kaikki löytyy. Laskusäännöillä voi periaatteessa tuottaa loputtomasti, mutta käytännössä on rajoituksia. Miten primitiiviset laskimet laskee? Tämä tuntuu oleelliselta ajatukselta, ja se pitäisi itselleen selvittää. Laskin osaa laskea, taulukko ei, mutta kumpikaan ei pysty antamaan loputtomasti vastauksia. Kiinalaisessa huoneessa ei tietenkään ole kysymys muistista hakemisten ja muiden monimutkaisempien toimitusten välillä, vaan kyse on ymmärtämisestä. Laskin ei ymmärrä yhteenlaskua, vaikka laskee ihan pätevästi? Tarvitaanko ymmärtämiseen siis tietoisuutta. Kiinalainen huone ei ymmärrä kiinaa, koska säännöt ja muisti ovat ulkopuolella, asioita ei yhdistellä tietoisuudessa. Mutta tietoisuus sitten syntyykin monimutkaisten toimitusten kautta sisäiseksi malliksi, jota homunculusu ei katso, koska homunculus on itse se malli tai mitä. En tiedä näitä niin tarkkaan. Pitää pienemmistä ongelmista lähteä liikkeelle, eikä asioista joiden määritelmiä ei tiedä, ainoastaan nimet.

Ilmeisesti kuljen kohti zombie-ongelmaa. Voiko ihmisaivoista poistaa jotain, että tietoisuus häviää, mutta käyttäytyminen säilyy. Mikä käyttäytyminen vaatii tietoisuudeen, mutta kun voimme mitata vain sitä milloin näyttää tietoisuudelta. Joitain toimintoja voi poistaa ilman, että tietoisuus vähenee. Tai ehkäpä parempi sanoa, että se vähenee aina. Mutta joihinkin toimintoihin tietoisuus liittyy enemmän kuin toisiin.

Selvitettäväksi myös tuo asioiden laittaminen muistiin. Vain pientä määrää asioita pystyy käsittelemään. Toimitukset pitää oppia ulkomuistiin, sitten vasta voi tehdä taas monimutkaisempia. Eli moniosaiset ongelmat pitää ensin yhdistellä osina, että koskaan ei neljää useampaa osaa ole ongelmassa.

Vaikka päätteet noudattaa sääntöjä, niin lauseita ei ole mahdollista ymmärtää siten, että päätteestä joutuu merkityksen päättelemään. Päätteellisen muodon tarkoitus pitää olla kokonaisena palikkana päässä. Monimutkaisten lauseiden ymmärtämiseen tarvitsee lauseenpätkien tarkoituksen muistamistamista yhtenä palikkana. Toki eroa on siinä kuinka montaa palikkaa pystyy jongleeraamaan kerralla. Nerot kykenevät pitämään useita. Tavalliset voivat opiskella jo löydetyt muodot ja löytämään niiden perusteella uusia muotoja, mutta jos nerot pystyvät pitämään mielessään suuremman määrän osia, niin kykenevät ihan erilaiseen luovaan yhdistelyyn. Tätä voisi miettiä työmuistin rajoituksen ja ongelmanratkaisun kannalta. Yksi kuusipaikkaisen työmuistin omaava pystyy ratkaisemaan ongelmia joihin vaaditaan kuinka monta neljäpaikkaisen työmuistin omaavaa. Tämän mallintamiseen tahdon.